maanantai 10. elokuuta 2015

Opiskelijahaalarit

Joensuussa tradenomiopiskelijat tunnetaan neonoransseista haalareista. Haalarit on mahdollista ostaa Killan toimistolta Wärtsilästä. Haalareita käytetään pääasiassa opiskelijajuhlissa, ja ne pelastavat monilta vaatekriiseiltä..

Opiskelijahaalareihin liittyy joitakin kirjoittamattomia sääntöjä, joita kuuluu noudattaa tai joutuu yleisen pahennuksen kohteeksi ;) Oman opiskelijakunnan tai ainejärjestön logoa ei saa missään nimessä peittää. Haalareita ei myöskään missään nimessä kuulu pestä. Jos pesu kuitenkin on välttämätöntä, se tehdään uimalla tai suihkussa päälle puettuna. 

Haalareita käyttävät monet yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijat. Jokainen voi koristella haalarit oman näköiseksi. Haalareihin kerätään kangasmerkkejä muistoiksi eri opiskelijatapahtumista. Haalarimerkkejä on myös mahdollista ostaa tai vaihtaa muilta opiskelijoilta. Haalarien väritys ja selässä oleva oppilaitoksen tai oppilaskunnan tunnus ilmaisevat kantajansa opiskelupaikan sekä koulutusohjelman. Joissakin opiskelijapiireissä on tapana vaihtaa osa haalarin lahkeesta seurustelukumppanin kanssa.

Perinteiden mukaan haalarit kastetaan, jossa ne otetaan virallisesti käyttöön. Kilta järjestää uusille opiskelijoille syksyllä haalarikastajaiset.


Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijat tunnistaa haalareista:

Tradenomi - oranssi
Tekniikka - violetti
Sairaanhoitaja/ terveydenhoitaja - punainen
Restonomi - viininpunainen
Sosiaaliala - vaaleanpunainen
Metsätalous - tummanvihreä
Ympäristöteknologi - vaaleanvihreä
Media-ala – sininen











Killan merkit 3€/kpl. Jäsenille 5€/2kpl.

Haalarit ja haalarimerkit ostetaan Killan toimistolta, Wärtsilä-kampuksen kellarikerroksesta. Myyntiaikataulut ilmoitetaan myöhemmin Facebook-sivuillamme.